Hae sivuilta
 





 
OMAISHOITAJAKUNTOUTUS

Kiljavan Sairaala toteuttaa omaishoitajien ryhmämuotoista kuntoutusta. Kuntoutuksen tavoitteena on tukea omaishoitajien henkistä hyvinvointia ja fyysistä jaksamista tärkeässä työssä, jolloin omaishoitajien hoidettavat pystyvät asumaan mahdollisimman pitkään omissa kodeissaan.
Lähetteen kuntoutusjaksoon saa omasta kotikunnasta. Kuntoutusjaksolle voi tulla yksin tai yhdessä hoidettavan kanssa, jolloin hoidettava on samanaikaisesti kuntoutuksessa tai intervallijaksolla Kiljavan Sairaalan toisella osastolla. Hoidettava tarvitsee jaksolle oman lähetteen.

Kokonaisvaltaista kuntoutusta
Hoitojakso koostuu kahdesta osajaksosta. Ensimmäisellä, kahdentoista päivän mittaisella kuntoutusjaksolla selvitetään omaishoitajien toimintakykyä, mielialaa, muistia ja kuntoa. Ohjelma sisältää yksilökuntoutusta ja ryhmätoimintaa, kuten ohjattua allas-, kuntosali- ja ryhmäliikuntaa, apuväline- ja ergonomiaohjausta sekä luentoja ja viriketuokioita. 
Puolen vuoden päästä on viiden vuorokauden seurantajakso, jolloin kartoitetaan muun muassa tehtyjen toimenpiteiden teho.  Välivaiheeseen räätälöidään kotioloihin sopiva kunto-ohjelma.                       

Asiakkaiden palautteita vuosilta 2017 ja 2018:
”Kurssi oli tasapainoinen, sopivasti ohjelmaa suhteessa taukoihin ja
lepoon. Ryhmän ohjaaja oli erinomainen. Meistä huolehdittiin hyvin.”
”Omaishoitajien kuntoutusjakso on ollut täydellinen. Olen saanut
henkistä ja fyysistä vahvuutta. Kiitos, että olen saanut osallistua
kuntoutusjaksoon, taas jaksaa hoivata aviomiestä. Uutta jaksoa odotellessa.”
 
 


Päivitetty 2.1.2020


 
 

Kiljavan Sairaala Oy, Kiljavantie 539 A, 05250 Kiljava, puh. 040 158 3005, info(ät)kiljavansairaala.fi