Hae sivuilta
 



     
 
8.8.2011
Kiljavan Sairaalan toiminta laajenee


7.6.2011
Katsaus kuluneeseen kevätkauteen


24.8.2010
Tuusulan kunnanhallitus suhtautuu myönteisesti Kiljavan jakamiseen


Kiljavan Sairaalan toiminta laajenee

Kiljavan Sairaala avaa syyskuussa osaston 4. Kuntoutustoiminnan korkea laatu ja vaikuttavuus ovat lisänneet kysyntää niin, että osaston 3 kapasiteetti ei enää riitä.

Vaativan neurologisen kuntoutuksen saralla on todettu valtakunnallisesti tarvetta laadukkaisiin kuntoutuspaikkoihin ja asianmukaiseen kuntoutukseen ohjaamiseen. Neurologisten potilaiden kuntoutus ja itsenäisen toimintakyvyn palauttaminen ovat erityisen vaativia tehtäviä joiden hoitamisessa Kiljavan Sairaalan moniammatillinen sekä laadukas osaaminen on tullut tarpeeseen.

Postoperatiiviset eli erilaisista leikkauksista toipuvat ja kuntoutuvat potilaat tarvitsevat usein toimintakyvyn palauttamiseen tehokkaan kuntoutusjakson asiaan erikoistuneessa kuntoutussairaalassa. Hyvällä palveluketjun hallinnalla ja siihen liittyvällä ripeällä ja joustavalla kuntoutukseen ohjauksella ja ammattitaitoisella kuntoutuksella taataan parhaat ja kustannusvaikuttavimmat hoitotulokset sekä yksilötasolla että kokonaisuutena.    

Kiljavan Sairaala pyrkii osaltaan vastaamaan kasvavaan kysyntään avaamalla nyt uuden osaston edellä mainittuihin vaativan kuntoutuksen tarpeisiin.

Osaston avaamisen valmistelut ovat käynnissä ja henkilökuntaa rekrytoidaan. Tiedustelut työmahdollisuuksista pyydämme osoittamaan seuraaville henkilöille:

Hoito- ja kuntoutushenkilöstö: johtava hoitaja Sirpa Mononen, sirpa.mononen@attendo.fi
Ravitsemistyöntekijät: ravintolapäällikkö Katri Mononen, katri.mononen@sodexo.fi




Uutisarkisto

4.6.2010
Kiljavan Sairaala Oy:n hallitus esittää sairaalayhtiön jakamista


26.2.2010
KILJAVAN SAIRAALASSA ALOITETAAN VETERAANIKUNTOUTUS


26.1.2010
NUMMI-PUSULA SAIRAALAN OSAKKAAKSI


7.8.2009
TOIMINTA KASVAA JA LAAJENEE


19.5.2009
OMISTAJAKUNNILLA POSITIIVINEN LINJAUS KILJAVAN SAIRAALAN TULEVAIS...


10.9.2008
KILJAVAN SAIRAALAAN ENSIMMÄISET POTILAAT


9.1.2009
TOIMINTAA JOUDUTAAN SOPEUTTAMAAN


18.6.2008
KILJAVAN SAIRAALA AVATAAN AIKATAULUSSAAN


13.6.2008
TULIPALO KILJAVAN SAIRAALAN KATTORAKENTEISSA


13.5.2008
KILJAVAN SAIRAALASSA HARJANNOSTAJAISET


11.4.2008
KILJAVAN SAIRAALA KIINNOSTAA


19.12.2007
KILJAVAN SAIRAALAN TOIMINTAMALLIA SUUNNITELLAAN


1.10.2007
KILJAVALLA RAKENNETAAN UUTTA JA REKRYTOIDAAN HENKILÖSTÖÄ


26.6.2007
Kiljavan kuntoutussairaalahanke etenee